Rakennusalan muutokset vaativat uskallusta

Kevään LIPS & Lean Construction Congressissa käsiteltiin kattavasti niin rakennusalan kuin yleisesti työelämän muutoksia. Juuso Jääskeläinen (McKinsey & Company) nosti puheenvuorossaan ”Miten tuotantoketju tulee muuttumaan” esille rakennusalan keskeisiä muutoksia, joita ovat mm. tuotepohjainen lähestymistapa, erikoistuminen, yrityksen brändin kehittäminen sekä asiakaslähtöisyys.

Jääskeläisen mukaan isoimmat muutokset alalle ovat tulossa seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana. Rakennusalan start up -yrityksiin on investoitu viime vuosina huomattavasti aiempaa enemmän rahaa ja erityisesti sovelluspuolen yritysten uskotaan hyötyvän alan tuotantoketjun murroksesta.

Mikko Kuitunen (Vincit Oyj) käsitteli esityksessään työelämän murroksesta selviytymistä ja nosti esiin neljä keskeistä tekijää: kokeilukulttuurin, hajautetun työnteon tukemisen, uskalluksen epäonnistua ja esteiden poistamisen. Projektityöskentelyssä kokeilukulttuuria ja turvallisuuden tunnetta voidaan kehittää esimerkiksi tuomalla rohkeasti esille ideoita jo silloin, kun ne ovat luonnostasolla.

Muutos voi Kuitusen mukaan lähteä liikkeelle ainoastaan siitä, missä nyt ollaan ja edetä kahteen suuntaan: joko tänään tehdään jotain, mitä eilen ei tehty tai tänään ei tehdä jotain, mitä eilen tehtiin. Molempia reittejä ja uskallusta niiden kokeilemiseen tarvitaan. Muutokset edellyttävät rohkeuden lisäksi ymmärrystä nykytilasta ja visiota tavoitellusta muutoksesta. Virheiden tekemisen salliva työkulttuuri on onnistuneen muutoksen edellytys. Systeemisen tason ongelmiin keskittyminen virheen tekijän etsimisen sijaan luo vapautta ja tilaa virheiden tekemiselle ja niistä oppimiselle.

Rakennusala on muutoksessa ja siitä selviämiseen tarvitaan uusien teknologioiden kokeilijoita, uusien yritysten perustajia ja oman osaamisensa kunnianhimoisia kehittäjiä. Niin rakennusalalla kuin muillakin aloilla tehtyjen virheiden tarkastelu ja niistä oppiminen ovat avainasemassa, sillä sen avulla voidaan kehittää yksittäisten toimijoiden lisäksi koko alan toimintaa.


Kuva: Kuvakaappaus Mikko Kuitusen esityksestä LIPS&LCC 2021  -konferenssissa