Rakentamisen toimintakulttuuria kehitetään yhteistyöllä

Rakentamisen toimintakulttuuria halutaan kehittää yhteistyöllä

Rakennusala on totuttu näkemään julkisuudessa negatiivisessa valossa; otsikoihin nousevat riitaisat urakat, kustannusylitykset ja laatuongelmat. Samalla on tapahtunut paljon positiivistakin kehitystä; yhteistoiminnalliset hankemuodot valtaavat alaa hyvin tuloksin ja alan toimijat ovat lähteneet yhdessä uudistamaan totuttuja käytäntöjä. Kyseessä on maailmanlaajuinen muutos, joka on käynnistynyt aiemmin muun muassa USA:ssa ja Australiassa.

Yhteistoiminnallisissa hankkeissa tavoitteena on muodostaa osapuolten välille yhteinen sopimus ja luoda tilanne, jossa kaikilla on yhteinen intressi onnistua mahdollisimman hyvin. Samalla sovelletaan lean –periaatteisiin nojautuvia, rakennusalaan sovellettuja työkaluja kuten virtautukseen perustuvia aikataulutustekniikoita ja yhteistyötä tukevia tilaratkaisuja ja kokouskäytäntöjä.

Suomessa on toteutettu jo kymmeniä yhteistoiminnallisia hankkeita, joiden yksi versio on allianssimalli. Yhteistoiminnan elementtejä voi soveltaa myös muissa toteutusmuodoissa. Taustalla on kansainvälinen IPD (Integrated Project Delivery) –periaate eli suomeksi Integroitu projektitoimitus (IPT).

Tienraivaajana on ollut Liikennevirasto suurine tie- ja tunnelihankkeineen.

– Strategianamme on toteuttaa jatkossakin integroiduilla toteutusmallilla erityisesti sellaisia hankkeita, joiden toteutukseen liittyy epävarmuuksia tai riskejä. Ne saadaan paremmin hallintaan hyödyntämällä kaikkien eri osapuolten osaamista jo suunnitteluvaiheesta lähtien, kehityspäällikkö Janne Posio Liikennevirastosta sanoo.

Samoja periaatteita on sovellettu talonrakennus- ja korjaushankkeissa. Uusia malleja ajaa rakennuksiin mukaan tuotu kehittynyt teknologia, jota mikään osapuoli ei enää yksin kykene hallitsemaan.

Suomi kansainvälisessä kärjessä

Rakennusalan toimijat pitävät kehitystä myönteisenä ja haluavat edistää sitä. Osoituksena siitä on kymmenen tunnetun rakennusyrityksen ja suunnittelutoimiston yhteishanke RAIN (Rakentamisen integraatiokyvykkyys). Se on käynnistetty yritysten omalla rahoituksella tavoitteenaan edistää ja kehittää integroituihin hankkeisiin liittyviä käytäntöjä.

– Nyt on tapahtumassa merkittävä, globaali muutos koko rakentamisen kulttuurissa. Kyse ei ole pelkästä tutkimisesta vaan uudet toimintamallit ovat tulleet maan kärkihankkeisiin ja yritysten strategioihin. Suomi on hyvässä vauhdissa osana kansainvälistä liikettä ja tämä on huomattu myös maailmalla, kertoo RAIN-hankkeen johtoryhmän puheenjohtaja Juha Salminen Consti Yhtiöistä.

Asian ympärille on muodostettu myös uusi yhdistys, jonka taustalla ovat keskeiset rakennusalan organisaatiot. Lean Construction Finland ry rekisteröitiin tavoitteenaan edistää uusien ja lean-periaatteiden käyttöä rakentamisessa, missä juuri integraatio ja yhteistyömuodot ovat keskeisiä.15.

Liikehdinnän yksi voimannäyte on 8. joulukuuta Helsingissä järjestetty LCI-päivä, jossa esitettiin kokemuksia ja näkemyksiä tapahtuvasta kehityksestä ja rakennushankkeista. Tilaisuus on tuplannut osallistujamääränsä vuosittain ja tänä vuonna sitä vauhditti yli 180 000 kpl myyneen ”Tätä on lean” -kirjan kirjoittanut – Pohjoismaiden tunnetuin lean-asiantuntija ja tutkija – Niklas Modig.

– Kun puhutaan integroiduista hankkeista, tarkoitetaan usein vain sopimusteknisiä asioita. Integrointi tarkoittaa paljon muutakin, kuten yhteistyön systemaattista johtamista sekä suunnittelun ja tuotannon entistä tarkempaa aikataulutusta ja resursointia. Ennen kaikkea se on kuitenkin ihmisten johtamista, valmentamista ja avointa asennoitumista uuden oppimiseen, Salminen sanoo.

Lisätietoja saa RAIN hankkeen osapuolilta:

Consti Yhtiöt Oyj, Juha Salminen, 050 512 44563, juha.salminen@consti.fi
Fira Oy, Antti Kauppila, 040 124 7272, antti.kauppila@fira.fi
Granlund Oy, Jari Hotokainen, 050 307 0688, jari.hotokainen@granlund.fi
Lemminkäinen Infra Oy, Hannu Ratamäki, 0400 818 215, hannu.ratamaki@lemminkainen.com
Liikennevirasto, Janne Posio, 050 436 4602, janne.posio@liikennevirasto.fi
Pöyry Finland Oy, Mikko Inkala, 040 716 9133, mikko.inkala@poyry.com
Ramboll Finland Oy, Mikael Lindgren, 044 768 8302, mikael.lindgren@ramboll.fi
Sweco Rakennetekniikka, Tero Jokelainen, 050 5987 279, tero.nokelainen@sweco.fi
Talokeskus Oy, Janne Katajamäki, 040 524 1849, janne.katajamaki@talokeskus.fi
VR Track Oy, Pasi Kråknäs, 040 862 5039, pasi.kraknas@vr.fi
YIT Rakennus Oyj, Maarit Sääksi, 040 830 7273, maarit.saaksi@yit.fi

RAIN (Rakentamisen integraatiokyvykkyys) -kehityshanke on 11 rakennusalan toimijan yhteishanke, jonka tavoitteena on yhteistoiminnallisten periaatteiden käyttöä rakennusprojekteissa koko alalla. Yrityksen toteuttavat tutkimusta ja järjestävät kuukausittain työpajoja, joissa esitetään kokemuksia ja uutta tutkimustietoa sekä työstetään hankkeen teemoja, joita ovat projektisysteemi, yhteistyömekanismit, toiminnan virtautus, tiedon integrointi sekä ihmiset ja osaaminen. RAIN käynnistyi vuoden 2016 alussa ja jatkuu 2018 puoleenväliin