Kun matkustat yksin, saat päättää reitin, aikataulun ja päämäärän. Voit muuttaa suuntaa koska haluat tai matkata ilman suunnitelmia. Voit olla onnellinen itsesi kanssa maailmalla. Voit todeta myös, miten mukavaa on olla reissussa kaverin kanssa ja jakaa vastuu matkan onnistumisesta. Kun lisäämme matkaamme muita, kasvaa vastuumme kokonaisuudesta ja sen onnistumisesta, emmekä voi sooloilla vaan meidän tulee tehdä suunnitelmia ja laatia aikatauluja yhdessä. Leanin matkailun suolana ovatkin kokonaisuuden optimointi, toisten kunnioittaminen, yhteistyö ja yhdessä tekeminen. Kun toimimme vastuullisesti leanin periaatteiden mukaisesti meistä tulee hyvinvoivia ja vastuullisia matkalaisia ja olemme yhdessä matkalla menestykseen.

Yksinkertaista ja tottakin, eikö niin? Vai arveluttaako? Olit sitten vasta matkasi alussa tai jo monessa sopassa keitetty Lean-ammattilainen tai jotain siltä väliltä, LCI Finland tarjoaa sinulle kesäkuussa vastauksia pursuavan mahdollisuuden, Lean-rakentamisen päivät.

Siispä, oletko valmis kuulemaan huippupuhujia alalta sekä alan ulkopuolelta? Oletko valmis kohtaamaan samanhenkistä huippuporukkaa ja jakamaan ajatuksiasi? Oletko valmis matkalle menestykseen?

Lean-rakentamisen päivät tukevat sinun matkaasi

Ilmassa on jännitystä. Tämä ohjelma on minun ensimmäiseni suunnitteluryhmän puheenjohtajana ja kannan vastuuni parhaasta lopputuloksesta sitten edellisen kerran. Itseluottamukseni on kasvanut huippuunsa sitä mukaa kun olen työskennellyt ohjelmatiimini kanssa ja nähnyt mitä yhdessä voimme saada aikaan. Uskon täysin siihen, että tulevat kaksi päivää ovat ajankäyttösi kannalta parasta mahdollista antia. Olemmehan tehneet kaiken tämän juuri SINÄ keskiössä.

Kokosin huipputiimin tehtävää kanssani toteuttamaan leanin periaatteita kunnioittaen. Suurin valintakriteeri oli tunteenpalo ja vapaaehtoinen innostuminen aiheesta. Ketään ei tarvinnut pakottaa, eikä myöskään jättää ulkopuolelle. Ja tämä on kyllä näkynyt tekemisessämme. Yhdessä olemme tehneet ja ideoineet sekä ratkaisseet haasteet toisiamme tukien ja auttaen. Olemme saaneet paljon ideoita myös kaikilta teiltä, kiitos siitä. Ohjelma onkin oikeastaan koko alan ponnistus, jonka me suunnittelutiimiläiset olemme yhdessä punninneet ja jalostaneet sinulle sopivaksi matkapaketiksi.

Jatkuva parantaminen pohjana matkasi suunnittelussa

Tänä vuonna olemme jatkuvan parantamisen hengessä tuoneet muutamia muutoksia järjestelyihin ja ohjelmaankin palautteiden pohjalta. Kahvitaukoja on pidennetty, jotta aikaa jää verkostoitumisellekin, näyttelyalue on erillinen, mutta kuitenkin lähellä ja ohjelmassa on pyritty nostamaan uusia kasvoja ja menestystarinoita esiin vanhoja viisauksia jalostaen.

Huomattavin muutos on, että tänä vuonna ohjelmassa on vain yhtä puhujaa lukuun ottamatta suomalaisia puhujia. Vieraileva tähtikin tulee tällä kertaa ihan läheltä muualta Skandinaviasta. Syynä ei ole maailman tämänhetkinen tilanne, vaan se, että olemme vihdoin kotimaassa alalla päässeet siihen pisteeseen, että osaamisemme on kehittynyt sille tasolle, että olemme hyviä, ellemme jopa loistavia ja jo parempiakin kuin muut, joita aiemmin seurasimme. Olemme edelleen kiinnostuneita siitä, mitä muualla tapahtuu, mutta nyt meistäkin ollaan muualla kiinnostuneita ja olemme saavuttaneet jotain, millä voimme henkseleitämme paukutella. Sitä sietää siis esitellä ja korostaa.

Lähde mukaan matkalle ja saat reppuusi uusia eväitä

Jos sinulle ei ole vielä selvinnyt kirjoituksestani, tämän vuoden Lean-rakentamisen päivien teemamme on ’Matkalla menestykseen’. Matkamme jakautuu valmistautumiseen ja kokonaisuuden hallintaa, tiimistä huolehtimiseen ja vastuulliseen matkaamiseen sekä matkaa tukeviin välineisiin. Kaikesta tästä saat eväitä reppuusi.

Eväät ovat oikeastaan tärkein osa matkaa. Niitä pitää olla kaikilla tarpeeksi, jotta jaksaa matkaa tehdä. Ne pakataan ja kannetaan yhdessä ja toisia auttaen. Niitä ei saa kuitenkaan olla kenelläkään liikaa, jotta ympäristömme ei kuormitu ja hartiamme lyyhisty. Yhdessä matkaaminen vaatii myös johtajuutta.

Meillä on koottuna sinulle melkoinen eväspaketti, josta voit valita sinulle sopivat ainekset. Pakettimme koostuu johtamisen eri osa-alueista, kuten kokonaisuuden hallinta, tilannekuva, tiedolla johtaminen, muutosjohtaminen ja ihmisten johtaminen. Lisäksi emme ole unohtaneet vastuullisuutta emmekä Lean-periaatteita, -menetelmiä ja -työkaluja. Emmekä tietenkään sinua ja matkakumppaneitasi.

Ilman sinua matkamme ei ole mitään. Tutustu ohjelmaan, osta lippusi https://events.ril.fi/fi/tapahtumat/lean-rakentamisen-paivat ja tule mukaan!

Lopuksi: Voit valmistautua päiviin ja muutenkin saada apua ja vahvistusta sujuviin työpäiviisi suorittamalla kaikille ilmaisen Lean-verkkovalmennuksen https://lci.fi/lean-verkkovalmennus/,  joka on LCI Finlandin oma ylpeyden aihe ja palvelu. Siitä saat reppuusi jo hyvät alkupalat!


Marika Latvala

Hallituksen jäsen ja Lean-rakentamisenpäivien 2025
ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja, LCI Finland ry
Kehityspäällikkö, Rakli