Lean-rakentamisen kansainvälinen huipputapahtuma, International Group for Lean Construction (IGLC), järjestettiin tänä vuonna Japanin Kiotossa ja Osakassa. Konferenssi kokoaa vuosittain yhteen tutkijat, käytännön kehittäjät ja yritykset pohtimaan, miten lean-ajattelua voidaan soveltaa rakentamiseen eri puolilla maailmaa. Suomesta mukana oli jälleen vahva edustus, ja tutkimuspanoksemme sijoittui yhdeksänneksi heti Norjan ja Tanskan vanavedessä.
IGLC on perustettu jo 1990-luvun alussa, ja se toimii tärkeänä foorumina lean-rakentamisen kehitykselle. Konferenssi ei ole pelkkä tieteellinen tapahtuma, vaan myös yhteisö, jossa jaetaan kokemuksia ja etsitään uusia tapoja parantaa rakentamisen tuottavuutta, laatua ja yhteistyötä.
Lean ja kulttuuri – mitä voimme oppia Japanista?
Tänä vuonna konferenssin puhuttelevin teema oli leanin kulttuurisidonnaisuus. Japanissa lean ei ole erillinen menetelmä tai ohjelma vaan se on osa arkea, tiimin harmoniaa, tunnetta tarkoituksesta ja yhteisöllisyyttä. Tiimin onnistuminen asetetaan yksilön tehokkuuden edelle, ja jatkuva parantaminen nähdään luonnollisena osana työtä.
Suomalaisessa rakentamisessa lean on usein nähty ennen kaikkea tuotannon tehostamisena ja tahtituotannon kehittämisenä. Konferenssissa kuitenkin korostui ajatus, että todellinen lean edellyttää syvempää kulttuurista muutosta: siirtymistä yksilösuorituksista kohti yhteistä oppimista ja luottamusta. Kuten eräs paneelikeskustelu tiivisti: “Lean ei ole työkalupakki – se on tapa ajatella ja olla yhdessä.”
Tahtituotanto edelleen keskiössä
Tahtituotanto säilytti paikkansa konferenssin yhtenä kuumimpana aiheena. Keskustelua käytiin erityisesti tahtiajan lyhentämisen rajoista ja siitä, miten kapasiteettia voidaan kasvattaa järjestelmällisesti. Suomalaista tutkimusta ja käytännön kokemuksia esiteltiin useissa sessioissa, mikä osoittaa, että olemme tällä alueella kansainvälisesti merkittävä toimija.
Digitalisaatio ja tekoäly – hypeä vai todellista hyötyä?
Digitalisaatio ja tekoäly olivat näkyvästi esillä, mutta moni osallistuja totesi, että käytännön sovelluksia, jotka aidosti parantavat tuottavuutta, on vielä vähän. Tekoälyä hyödynnetään esimerkiksi tuotannonohjauksessa ja tietomallien analysoinnissa, mutta sen potentiaali on vasta avautumassa. Lean-yhteisössä käydäänkin nyt vilkasta keskustelua siitä, miten teknologiaa voidaan hyödyntää ilman, että hukataan leanin inhimillinen ja yhteisöllinen ydin.
Yhteistoiminta ja oppiminen nousevat keskiöön
Neljäs vahva teema oli yhteistoiminnalliset hankemallit ja oppimisen merkitys. Useissa esityksissä korostettiin, että monimutkaisia hankkeita ei voi ratkaista yksin – tarvitaan erilaisia näkökulmia ja kykyä käsitellä ristiriitoja rakentavasti. Lean-ajattelun opettamisessa taas painopiste siirtyy työkalujen käytöstä ajattelun kehittämiseen: miten opettaa ajattelun ajattelua?
Suomalaisesta tutkimuksesta erityisesti Elfvingin, Seppäsen ja Lehtovaaran Building 2030 -mittausta käsitellyt esitys herätti vilkasta ja positiivista keskustelua. Tämä satojen projektien dataan pohjautunut tutkimus valottaa rakennusalan kehitystä usean vuoden aikajänteellä tarjoten ymmärrystä, joka on maailmanlaajuisestikin uniikkia.
Mitä tämä tarkoittaa Suomelle?
Suomalaisessa rakentamisessa lean on viime vuosina saanut jalansijaa erityisesti tahtituotannon kautta. Konferenssin keskusteluista voi kuitenkin vetää tärkeän johtopäätöksen: jos haluamme aidosti parantaa rakentamisen sujuvuutta ja laatua, meidän on katsottava pintaa syvemmälle.
Lean ei menesty, jos se nähdään vain tehokkuuden välineenä. Se tarvitsee kulttuurin, joka tukee jatkuvaa parantamista, yhteistyötä ja ihmisten kunnioittamista. Japanilaisilla ja amerikkalaisilla on oma kulttuurinsa. Samoin me voimme rakentaa oman, suomalaisen tavan tehdä leania. Kuten eräs konferenssin suomalaisosallistuja kiteytti:
“Jos haluamme sujuvampaa rakentamista, meidän täytyy ensin päättää, minkä varaan rakennamme oman leanimme. Olkaamme siis suomalaisia, ja tehdään siitä vahvuus.”
