IPT3- ja RAIN2-hankkeiden yhteinen tulosseminaari keräsi huhtikuun lopussa paikan päälle Helsinkiin yli sata osallistujaa. IPT3-hankkeessa keskityttiin erityisesti hankinta- ja liiketoimintastrategioiden kehittämiseen erilaisten teemojen kautta. Palveluntuottajien RAIN2-hankkeen pääteemoja olivat integraation laajentaminen ja syventäminen, virtautus sekä lean-johtaminen. Seminaarissa esiteltiin molempien hankkeiden keskeisiä tuloksia ja pilottihankkeissa kerättyjä kokemuksia.

Allianssin johtaminen ja hierarkkisesta johtamistyylistä luopuminen nousi esiin keskeisenä teemana useiden esiintyjien puheenvuorossa. Arvonluonnin tulee ohjata kaikkea toimintaa hankkeella, mutta sen johtaminen on koettu haastavaksi. Hyviksi allianssin johtamisen ajureiksi nimettiin leanin periaatteet ja huomion kiinnittäminen ihmisille välittyviin kokemuksiin – ihmisten toimintaa voidaan muuttaa ainoastaan kokemusten kautta. Onnistuneen allianssin johtamisen ytimessä nähtiin olevan yhdessä tekeminen, vastuun jakaminen ja selkeä yhteisen suunnan määrittely. Haasteista puhuttaessa yleisessä keskustelussa nostettiin esiin allianssin projektipäällikköön kohdistuvat kovat vaatimukset tai odotukset.

Seminaarin puheenvuoroissa käsiteltiin myös erityisesti alaurakka-allianssien integraatiota ja yhteisten tavoitteiden konkreettista jalkauttamista tilaajilta toimittajien ketjuun asti. Hankkeen ydinryhmän ja seuraavan tason väliä tulee hälventää ja integraatiota suunnitella hankkeen alusta asti. Eri osapuolten yhteistoiminnalle ja aikataulujen yhteensovittamiselle on varmistettava edellytykset. Suunnittelun ja tuotannon virtautuksen osalta korostettiin erityisesti ennustettavan työnkulun, tilannekuvan ja tahtituotannon merkitystä. Tuotannon johtamista tukee osapuolten ymmärrys toistensa tekemisestä ja esimerkiksi suunnitteluorganisaation mukaan ottaminen jo tahtituotannon suunnitteluvaiheessa.

Alan toimijoiden kehitystyö jatkuu uusissa kolmevuotisissa IPT4- ja RAIN3-hankkeissa, jotka käynnistyvät kevään ja kesän 2022 aikana. Teematyöpajat ovat osallistuvien organisaatioiden osaamisen laajentamiseen ja syventämiseen tähtääviä, vuorovaikutteisia tilaisuuksia. Pääosa teematyöpajoista on kummankin hankkeen osallistujille yhteisiä, mutta esimerkiksi palveluntuottajien hankintaan perehdytään vain tilaajien kesken. Työpajat on suunnattu integroiduissa projekteissa toimiville ja niihin perehtyville henkilöille. Työpajoissa esitetty aineisto on hankesivuilla saatavissa myös julkisesti.

Linkkejä: